Vuoden 2009 suomalaiseksi NoFF:aajaksi on valittu Senja Hirsjärvi!
Senjan ansiot fandomin saralla ovat kiistämättömät! Hän on toiminut fandomissa aktiivisesti jo vuosia, osallistuen tapahtumiin sekä vierailijana että järjestäjänä. Senja on ollut useammankin onnistuneen Finnconin tekijänä, ja sama tahti jatkuu edelleen vuoden 2009 Finnconin organisaatiossa! Finnconien lisäksi Senja on tehnyt jo myös paljon työtä suomalaisen spefi-fandomin markkinoimisessa ulkomailla: mm. Worldcon'05:n legendaariset Suomi-bileet muistetaan yhä! Tämän lisäksi Senja "korruptoi" jatkuvasti nuorempaa sukupolvea kotimaisen fandomin ja spefiharrastuksen piiriin, ja tämän merkitystä fandomin jatkuvuuden kannalta ei voi jättää huomiotta!
Joten onnittelut Senjalle! Ja kiitos kaikille fandomin jäsenille;
teiltä tuli pitkä lista äärimmäisen varteenotettavia ehdokkaita (joista
valitettavasti voin valita vain yhden). Erikoiskiitokset JukkaHoolle ja
Terolle NoFF-huutokaupan järjestämisessä Yhteistyökokouksessa!
Aiemmat NoFFarit:
2001 Johanna Ahonen
2002 Jukka Halme
2003 Kanerva Eskola
2004-2005 Irma Hirsjärvi
2006 Ben Roimola
2007 Pasi Karppanen
2008 Marianna Leikomaa
Suomen NoFFaaja 2009: Senja Hirsjärvi! Mar 18 2009 18:13:34
Kiitos!
Iso kunnia, koitan täyttää saapikkaat. Urakkaa lähtenen näillä näkymin suorittamaan ruotsinmaalla Sweconissa! Matka- ja puuhasuunnitelmat tarkentunevat sitten Finnconista toipumisen jälkeen.
Suomen NoFFaaja 2009: Senja Hirsjärvi! Mar 18 2009 19:20:22
Kiitos!
Iso kunnia, koitan täyttää saapikkaat. Urakkaa lähtenen näillä näkymin suorittamaan ruotsinmaalla Sweconissa! Matka- ja puuhasuunnitelmat tarkentunevat sitten Finnconista toipumisen jälkeen.