Tähtivaeltaja |Babeknabel |Vapaa ajatus |LUEMINUT |Tilaus |Palaute |Haku |
Elokuvat
27.10.2006
Jadesoturi

Vuosien työn jälkeen ensimmäinen suomalainen wuxia-elokuva on vihdoin valmistunut. Ohjaaja Antti-Jussi Annilan unelmaprojekti kulkee niin historiallisessa Kiinassa kuin satumaisesti kuvatussa nyky-Suomessakin ja sovittaa surutta yhteen Kalevalan Sammon salaisuutta ja itämaisia sankaritaruja.

Kaikki saa alkunsa suosta löytyvästä muinaisesta rautalippaasta, jonka teknologia on huimasti aikaansa edellä. Esineen salaisuuksia selvittää osto- ja myyntiliikettä pitävä, Kalevalan mytologioihin perehtynyt pariskunta (miehenä mainio Markku Peltola). Aivan sattumalta selviää, että rasialla on outo yhteys suokämppään eristäytyneeseen nuoreen Kai-seppään (epätasainen Tommi Eronen). Kai kituu eksistentiaalisessa kriisissä, koska tyttöystävä on juuri jättänyt hänet.


Kain kohtalo kytkeytyy myös tuhansia vuosia aiemmin Kiinassa vaikuttaneen Sintain elämään. Tämän soturin pyhänä tehtävänä oli päihittää Loviattaren viimeinen vesa, joka muuten olisi avannut portin Helvettiin. Ihastus kyläpäällikön omapäiseen tyttäreen (Zhang Jingchu) pisti miehen pään kuitenkin sekaisin, eikä lopullista ratkaisua dilemmaan ollut heti kohta luvassa.

Perinteisten wuxia-leffojen tyyliin Jadesoturi liikkuu rakkauden, velvollisuuden, sielunkierron, melodraamaan, tragedian, fantasian ja patetian ristiaallokossa - suomalaiskansallisella melankolialla ja luuserimentaliteetilla täydennettynä. Valitettavasti kokonaisuus ei toimi.

Jadesoturi sinkoilee ajasta ja paikasta toiseen epätoivon vimmalla, muttei missään vaiheessa onnistu rakentamaan tarinallisia jännitteitä. Kolmea tai neljää toiminnallisempaa visualisointia lukuunottamatta ilmaisu on jäykkää patsastelua. Puhuvat päät laukovat kliseisiä repliikkejä ja intoutuvat kökköihin monologeihin, joissa selostetaan kaiken taustalla vaikuttavia lukuisia legendoja. Paperinmakuisen tykityksen tulvassa tekijätiimiltä ovat unohtuneet niin elokuvallisen kerronnan alkeet, oikein rytmitetyn käsikirjoituksen merkitys kuin henkilöhahmojen kehittelykin.

Aina väliin filmi heittää kuitenkin kankaille näyttäviä kohtauksia, jotka osoittavat, ettei tässä ihan soitellen ole sotaan lähdetty. Näiltä osin vertailu jopa Hongkong-tuotantoihin on oikeutettu. Elokuva on myös kiitettävän kunnianhimoinen tuulahdus kansainvälistä fantasiaa perisuomalaisen arkirealismin vastapainoksi. Vaikka ensi askel on hieman horjahteleva, on pää nyt avattu. Sopii vain toivoa, että tällä tiellä jatketaan tulevaisuudessakin. Annilalle Jadesoturin parhaat palat ovat joka tapauksessa kelpo käyntikortti suurempiin ympyröihin.
   
Toni Jerrman - 2 tähteä

LEFFA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 3/06:ssa. Mukana mm. A Scanner Darkly, Science of Sleep, Tideland, Fearless, My Super Ex, Renaissance, Lady in the Water, Sheitan, Pianistin sivunkääntäjä, Art School Confidential ja Monster House.
 
 
Keskustele (0 viestiä)

You need to login or register to post comments.
Keskustele jutusta foorumilla. (0 viestiä)
Sisään/Ulos





Salasana unohtunut?
Ei vielä käyttäjätunnusta? Luo tunnus

Design: Sami Saramäki, production Tmi Ambidekstria